Tällä viikolla tutustuin myös saman yhtiön toiseen kauppaketjuun. Tämä kauppaketju on hieman nuoremmille asiakkaille, edullisimmilla hinnoilla yms ja voi luoja! Siis muuten oli mukavaa, mutta ihmisiä oli kaupassa kokoajan. Ihan hirveätä. Piti oikein sukkuloida ihmisten ja vaaterekkien välissä, että löysi tien oikeaan paikkaan, kun vei sovitettuja vaatteita takaisin paikoilleen. Oli todella ihana palata takaisin "omaan työpaikkaan" seuraavana päivänä!
Tiistaina olin sitten syömässä uusien ystävien kanssa ja sain maistaa jotain hyvin hollantilaista. Kakkapökäleeltähän tuo näyttää, mutta lihavarras, aika tulinen ja ihan hyvältä se maistui. :)
Nimeä en muista tuolle...
Keskiviikko iltana leivon sitten omenapiirakan, mutta ei se ihan täydellisyyttä hiponut. Uuni on niin erikoinen käyttää, että pinta kun oli jo hyvin tumma, pohja oli edelleen raaka. Täytyy kokeilla jotain toista kikkaa seuraavalla kerralla. Esimerkiksi jos pohjaa hieman esipaistaisi? Mutta ihan mielettömän hyvää oli vaniljajäätelön kanssa...
![]() |
| Omenapiirakkaa |
Eilen odottelin työpaikan ovella muita työntekijöitä ja katselin mitä kaupungissa tapahtuu. Voin sanoa, että tuonne en kyllä todellakaan itse kiipeäisi! Hui! Tikkaatkin vaan notkui ja nitkui kun miehet nousi ylöspäin. Puhumattakaan mistään valjaista, mitkä ne on??
![]() |
| Huh |
Kävin myös yhdessä karkkikaupassa ja mitä sieltä löytyikään! Olin niin haltioissani ja hämmennyksissäni, että asian tajuamiseen meni hetki... Ostin pussillisen työpaikalle ja kolme päivää niin pussi oli tyhjä!
![]() |
| Am, namnam |
Loppukevennykseksi saatte kuvan uudesta suojatiestä, minkä pintaa ilmestyi uusi kuviointi ensimmäisen yön aikana. Uskallankohan sanoa, mutta pojat on poikia, oltiin sitten missä maassa tahansa. Tai siis ainakin epäilen että tekijät on ollut poikia...
Mutta, kaikki menee hyvin ja mukavaa on ollut! Oman perheen kanssa ensiviikkoon, silloin nähdään pikavisiitillä Suomeen! :)
Terkkuja!




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti